Runoilijan saa hirttää ilman muuta

Tosiaan riemastuttava. Tämä ei ilmeisesti sitten ollutkaan jutelma, vaan seikkailuromaanista puhuttiin. Ehkä pituudella on väliä, kun tämä oli kaksikin kertaa pitempi kuin lyhyimmät Armaan jutelmat. Nimittäin yli 200 sivua. Sijoittuu tietenkin Ranskaan. 1400-luvulle, jos oikein muistan. Tällä kertaa taas suomalainen päähenkilö. Se Ei markiisi syö perunoja on ainoa lukemani Armas J. Pullan kirjoittama kirja jossa ei olisi ollut päählönä suomalaista miestä. Kaikissa sentään on ollut mies päähenkilönä. Liiallisesta feministisyydestä ei voi kyllä näitä kirjoja syyttää. Ja se on ihan hyvä se.

Tässä kirjassa oli kyllä hyvä päähenkilö. Pariisissa opiskeleva iso suomalainen hyveellinen, paheita vieroksuva, ja kammoksuva nuorukainen. Sitten kun kaikki muut kirjan hahmot ovat semmoisia huligaaneja, niin huumori on taattua, etenkin vielä kun on Dear J. Bunin kirjasta kyse. Kirja myös kuvaili ihan myös sitä miten Suomi on ollut kehityksestä jäljessä, ja "sivistyneet" tavat ovat Suomessa olleet mitä paheksuttavinta toimintaa. Päähenkilö se vain kokee järkytyksiä järkytysten perään. Mainioa. Kehenkään ei voi luottaa siveellisyydessä.

Oooohh sainkin juuri selville näin netistä että kirjan sivupäähenkilö onkin oikea historiallinen ihminen. Sitä kyllä vähän epäilinkin kun takakannessa sanotaan: "Kertomus Francois Villonista, Ranskan myöhäiskeskiajan viimeisestä suuresta runoilijasta..." Niin no kyllä se on kyllä melkein niin että tuo suomalainen kertoja on ehkä enemmän kertoja ja sitä Francoisia sitten seurataan Bartolomeus Karppasen toimesta. No kyllä silti melkein sanoisin Bartolomeusta päähenkilöksi. Ei hullumpaa nitoa oikea henkilö mukaan fiktiiviseen tarinaan. Oli kyllä Pukeehan kunnia luutnantissakin Alexandre Dumas. Ja kuninkaittenkin nimet ovat mitä luultavimmin oikeita. Ja varmaan myös monia minulle tunnistamattomiksi jääneitä muita todellisia hahmojakin on.

Lukaisin tämän nyt viimein itsekin, ja tosiaan sattuipa olemaan ensimmäinen lukemani Armaan joku muu kuin Ryhmykirja. No kerronnan tyyli oli sen mukaisesti vähän erilaista, ja mielestäni kielenkäytössä ei kyllä ollut aivan yhtä riemastuttavaa tasoa kuin Ryhmyissä. Eipä sillä, juoni oli taattua Armasta ja kaikenmoisia hullutuksia oli vaikka lampaat söisi. Tämä oli ennen kaikkea mukavan huolettoman hilpeä seikkailukertomus vailla mitään sen kummempia hienosteluja. En kyllä itse ihan saanut kiinni tuosta Lohon mainitsemasta 'Suomessa vieroksutaan tapoja' toisesta tasosta, mutta kai se siellä sitten oli. Pikemminkin Ranska tässä mielestäni kuvattiin moukkamaisena maana, mutta siihenhän koko kirjan idé perustuukin, niin että sen nyt huomaa hölmökin. No luin tämän kyllä aika nopeasti, kun oli niin valloittava, että ehkä minulta meni jotain ohi. Uudelleen lukemallahan se selviäisi. Ehkä sitten joskus.

Yllättävä ja hauska tieto tosiaan tuo, että Villon on oikea historiallinen henkilö. Liekö hänen oikeassa elämässään ollut jotain samankaltaisia kommelluksia, sattunetko tietämään? Villon oli kyllä kaikinpuolin hyvä hahmo, ja tosiaan kirja oli kirjoitettu aika ovelasti niin, että minäkertoja päähenkilönä raportoi ihan yhtälailla päählöksi sopivan Villonin kommelluksista. Armaan tekstiä oli kyllä aika hämmentävää lukea minämuodossa, ja täytyy myöntää, että pidän hänkertojista muutenkin enemmän.

Riemukas romaani tämä totisesti oli, kuten luvattiin, ja tämän perusteella uskaltaa hyvin suositella Armaan muutakin kirjallisuutta kaikille. Varsinkin tässä kirjassa oli mielestäni aika tehokas loppuratkaisu. Ei se kaikkein arvattavin, vaan jopa epäArmasmaisen koskettava. Tai ei oikeastaan, koskettavasta lopusta oli Armaaseen tapaan tehty hilpeähkö. Mielestäni se oli tosi hyvä lopetus kirjalle.

Nooo niin ehkä ilmaisin itseäni vähän verhotusti. Tiedä häntä. Haistoithan sarkasmin äänessäni, se saattanee olla tärkeää tässä tilanteessa, en ole aivan varma. Mutta mitä tuosta Villonista Wikipediassa, että luonnehtivat sitä Kirottujen runoilijoiden edeltäjäksi. Ja oli kai varas, ja pilkkasi kuninkaita yms. runoissaan.